here again!

Tulihan se hiihtolomakin vietettyä! turus olin viikon ja viikonlopun ehtisin olee kotona ennen ku takasin koulunpenkille pääsin :D Oli kyll vaikeuksii nousta aamulla sängystä ja yleensäkin istua siellä koulussa ku ei oo viikkoon tottunut! NO mut arki koittaa ja opiskelu jatkuu iloisin mielin! Nautin joka hetkestä vaikkei aina siltä vaikuta, kaikki ei aina oo kiinnostavaa mut silti haluu oppii.

Turussa tuli nähtyä perhettä (lukuun ottamatta veljeäni jonka unohdin enkä pääse siitä vielä yli!) kavereita ja tietenkin mun oman kultivauvan, Turbon ihanaisen kissani :) ja tietenki toisen karvapallon Kolumbuksen :) kakkosvaihe autokoulusta tuli suoritettua ja enää puuttuu lasku siitä ja thats it! Kaikkee tuli tehtyy enemmän tai vähemmän ja oli siel loppujen lopuks ihan mukavaa ja oli oikeesti ihana nähdä niitä ihmisiä.

Takasin tullessani oli vähän miettimist ja sitä omaa rauhaa ja aikaa. En voi tosin vieläkään uskoa että asun omassa kämpässä yksin! Se on viel niin epätodellista et huhhuh ja lauantai olikin iha outoo ku ei ollu kissoi hyörimäs jalois tai ketää ihmist kenel puhuu, tosi outoo oli. Mut ihanaa tä silti on :)

Tänää oli kyll tosi mahtia ottaa vähä rennosti tossa koulupäivän jälkeen, ihana kylpy ja sen jälkeen kuppi kahvia ja hetken oleskelu hiljaisuudessa, ai että oli ihana fiilis sen jälkeen! Voisin useemmin keskittyy tälläsiin pikkuhetkiin!

Paljon on tullut ajateltua taas viime aikoina kaikenlaista omaan elämään liittyen, kuten se että oon muuttunut ihmisenä sen jälkeen kun muutin pois turusta, oon itsenäistyny ja hiljalleen löytäny sen oman tahdon enkä enää suostu menemään muitten pillin mukaan. Huomaan kyllä et heti ku oon alottanu taas tän 'menen oman tahtoni mukaan' elämisen nii on kyll siitä paskaakin seurannut mut mikäs siinä, tiedänpähän mikä on asioiden laita, kerran näin tapahtuu. Mun mielest se on vaa ihanaa jos täll kertaa kans pysyisin omana ittenäni enkä menis kenenkään pillin mukaan, pysyis se oma tahto ja niinpois päin. Paljon oon saanu kärsiä siitä kun teen kaiken miellytääkseni muita ihmisiä jottei heille tulis paha oloa jotta heidän suunnitelmat ei sotkeentuis. Voivoi en tosiaan tajua miten oon antanu ton kaiken tapahtua, miten mä oon sen sallinu? Nyt ku mietin niin tulee ihan typerä olo sen takia ja sit taas pelkään et kaikki tapahtuu uudestaan, silleen en kyll nää mitään merkkei siihen suuntaan et olis, paremminki asiat alkaa hiljalleen kääntyy parempaan suuntaan! Ja siihen tarvitaankin paljon muutoksia joista kaikki tutut ei tule pitämään mut omapahan on elämäni.

 En jaksais enää tehä asioita muiden mieliks, mun mielest on jo aika ottaa itse ohjat käsiin ja mennä oman pään mukaan! Välil vaa tuntuu ettei kaikki sitä ymmärrä, et se ois ihan liian hankalaa tajuta et on omia juttuja joihin kaikki ei oo osallisena. Ärsyttää vaan niin paljon kun jotkut ei vaan sitä ymmärrä, miten voi olla niin hankalaa?

Pää olis taas kerran niin paljon täynnä kaikkea ku haluis kirjottaa ja setvii mut ulos en saa, jotain koitin raapustaa mut ei, ei taida tällä kertaa tulla taas paljon mitään kun pinnalta vaan jotain.

Mun mielestä tä kuva on tosi hyvin kirjotettu! Ja voin niin samastua tähän ja voisin tosiaan ottaa opikseni.

Taidanpi vaa mennä nukkumaan ja herätä vähän ajoissa ennen koulua jos sielt sais irti vähän enemmän, tosin me tehdään käsinukkea niin aika terapeuttista ku ei tarvi keskittyy silleen mut kumminki tarvii :D

am I alone?

vierähätny taas mukavasti viikot eteenpäin!

Ihanaa ku on tutustunu uusiin ihmisiin ja alkanu oppia tuntemaan niitä ja viettäny aikaa kans ja hauskaa ollut. Ihanaa on myös ollu tä oma aika jonka olen saanut viettää itseni kanssa ja tehny mitä lystää! Hiljalleen oon ottanu senkin ajan tarkemmin huomioon ja tehny jotain hyödyllistäki kun vaan maannu kotona koulun jälkeen, koska sitä oon tehny liikaa.

Muutin tossa välissä eli JEEE SAIN KÄMPÄN! siit on nyt yli viikko, tosi ihanaa et sain nyt oman kämpän ja perjaattees tästä sitten alkaa hiljalleen tä kunnon opiskelu elämä ja yksin asuminen ja itsensä ettiminen ja niin pois päin.

Oon myöskin huomannu sen et miten kaipaan sitä omaa aikaa, et vaan olen tai teen mitä ite haluan yksikseni, oon tainu tarvita sitä jo kauan mutten oo vaa tajunnu et yksin on joskus hyvä olla, oikestaan todella ihanaa.

Mutta vaan joskus ei aina, sillon ku kaipaan omaa rauhaa tuntuu et kaikki pukkaa pääl, kaikki haluaa jotain kaikki tulee puhuu kaikki tarvii muo, sitku joskus haluaisin seuraa nii yhtäkkii ei oo ketää? miks?
Sitten ku minä tarviin jonkun joka kuuntelis ei oo ketää, tuntuu et mä oon ainoo joka on aina paikal, kuuntelemas, auttamas, tukemas ja tarjoamas jonku näköst suojaa. Välillä tuntuu et oon oikeesti hukassa, mulla ei oo ketään joka kuuntelis tai sitten on mut ei ketään kenelle osaisin puhua, ärsyttää suunnattomasti pitää kaikki sisällä. Mitään päiväkirjaa en ala raapustelee koska siit ei oo mulle hyötyä, haluan puhua, haluan et joku kuuntelis muo, joku joka osais..joku joka sais mut puhumaan.

Oon varmaan oikeesti tosi yksinäinen ihminen, vaikka mulla on kavereita, mulla on ystäviä ja ihania sellaisia mutta kukaan ei ole, oikeesti ei kukaan ole sellanen kenelle voin tost nois vaan mennä puhumaan mitä mun päässä ajattelen joka päivä. Johtuu ihan musta etten uskalla enään avautua, en uskalla enää puhua, kuuntelen mielummin mut silti kaipaan sitä jotakuta joka kuuntelis. Kaikki johtuu siitä että oon menettäny luottamuksen niin monta kertaa etten enää uskalla, sulekudun mielummi ku avaudun, en enää uskalla. Se on menny näin vaikeeks ja en tykkää siitä yhtään. En halua mitään ammatti apua tai mitään muutakaan, haluun vaan ystävän kenen kanssa puhua, joka kuuntelis, joka olis siinä vierellä, mut eipä ole enkä tiedä kauan menee et saan sellasen tai oikeastaan uskallan luottaa taas ihmisiin kunnolla tietyissä asioissa.

Välillä on vaan niin törkeen tuskane olo etten tiedä mitä tehdä tai mihin mennä tai mitään, monesti yritän sen olon hukuttaa johonkin, tekemällä jotain, keksimällä jotain muuta ajateltavaa mut aina se kostautuu.

En tiedä lukeeko kukaan tätä blogia edes, saako kukaa ees koskaan tietää miltä musta oikeesti tuntuu ku en sitä uskalla enkä pysty ääneen sanomaan..

 UnsraW ~Alive~