Se tunne..

Pakko näin aluks sanoo et ihanan täydellinen viikonloppu oli takana. Ihanat rakkaat ystäväiseni oli järjestäny mulle yllätysbileet ja järjestäny ne oikee kunnol ja todella hienosti, tuun olee ikuisesti kiitollisii teille ihanasta muistosta ja illasta. Elämäni parhaimmat synttärit ikinä. Kaikki oli niin ihanaa.

Mut päästään sit asiaan. Muo ahdistaa, muo masentaa, muo vituttaa. Ahdistaa toi työharjottelu, en tiiä mitä sen kanssa oikeen aion tehdä, kaks viikkoo meni ihan suht hyvin mut tänään ku koulussa oltiin ja puhuttiin noist arvioinneist ja muist nii alko vaa ahdistaa enemmän ja enemmän. Stressaa ihan sikana miten tuun jaksamaan ja kestämään, loppu peleis ei pitäis ku yrittää vaa saada ne tehtävät hoidettuu mut must tuntuu ettei musta siihen ole. Mä en ole niin sosiaalinen, mä en ole niin itsevarma ku ehkä annan itestäni kuvan, päästään taas takas siihen et kui epävarma ihminen mä oikeesti olin ja olen edelleen, jotenki oon vaa nii hyvin saanu sen piilotettuu etten ite oo edes muistanu sitä. En vaa tiiä, jotenki se iso lapsi määrä (vaikkakin niitä on vaan 10 lasta) pelottaa ja ahdistaa ja ku ne ei oo helpoimast pääst. Mä oon yrittäny ottaa koko työharjottelu jakson kokemuksena ja opetuksena mut alkaa menee liian vaikeeks.. En oikee edes tiiä mikä muo siin pelottaa niin paljoo, nehän on vaan lapsia?

Pitäis tehä 'niin paljon' kaikkee siel päiväkodis ja tarkkailla ja tehdä havantoi ja sit järjestää jotai ja kaikkee muuta. Mä en vaa saa itteni siihen tilanteeseen et alkaisin jotai näytelmää pitämää tai jotai lorui siin lukemaa tai käsinukel jotai säätämään tai edes satua lukemaan koko porukalle. Yhdelle voin lukee kirjan tai kahdelle mut en enempää. Mä viihdyn siel nurkas tai sit vaan leikin lasten kans, se on ainoo mihin pystyn, et alan leikkimää niitten kanssa, en mitää muuta. Ahdistaa niin paljon ja muutenki stressaa ja tuntuu et kaikki kaatuu niskaa vaikkei asiat loppu peleis oo nii huonosti. Mut toi päiväkoti vie multa ihan liikaa energiaa ja voimaa ku koitan vaa päivä päivältä jaksaa eteenpäin. En edes tajuu miten voi olla näin raskasta, yleensä oon aina pystyny hoitaa asiat ja tehdä työt vaikka ne ois kui epämiellyttäviä tai ei yhtää kiinostusta mut toi päiväkoti.. se o ihan liikaa mulle. Haluisin vaa et se ois ohi ettei tarvis enää miettii siitäkää mitää.

Mun tekee mieli joka päivä vaan käpertyy peiton alle ja itkee ja kuunnella jotai nyyhkybiisei ja olla vaan, unohtaa kaikki, hävittää kaikki mielestäni. Viikonloppu oli sellane ettei mun tarvinu stressata eikä miettii mitään muutaku sitä hetkee mikä oli menossa, oli niin ihanaa olla ajattelematta tätä kaikkea. Kaipaan sitä tunnetta ku oli vapaa mielestään.

Ehkä pitäis taas koittaa keskittyy siihen ettei masistelis elämäs ja keskittyis niihin ilosempiin asioihin ja ne mitkä on hyvin mut oikestaan täll hetkel ei löydy yhtään kiinnostust siihenkään, päiväkoti painaa ihan liikaa mieltä. Luulin et olisin pysyny vahvana ja kestäny koko jakson mut kahden viikon jälkeen voin sanoo et mä oon hajoamis pistees taas.. tekis mieli taas ahtaa itteni täytee ruokaa ja ahmii ihan vitusti tähän pahaan oloon.. pelkään et vajoon siihen taas ku just päässy yli siitä.. alkaa taas näyttää pahalt.

Elämä osaa joskus potkii ihan liikaaki päähän

Shit Happens

En tiiä miten sanoiks pukisin mun ajatukset. Liikaa pyörii ja liian vähän. Hirvee huoli ystävist ja tuntuu etten pysty auttaa niit mitenkään vaikka ne mulle kuinka sanoo et oon tehny paljonki. Silti vaan tuntuu etten tee mitään ja jos vähänkään ajattelen itteeni tulee niin paska omatunto siitä. Tiiän ihan hyvin et mä huolehdin ihan liikaa ja turhaan mut en voi itelleni mitään, tällänen olen ja paljon oon yrittäny olla ajattelemat liikaa asioita koska se on mun yks isommist ongelmist et ajattelen liikaa eteenpäi taikka taakseppäin ku pitäis keskittyy siihen nykytilanteeseen. Ei mikään asia hoidu silleen et aattelee tulevaa tai mennettä, oikeastaan menneitä ajattelemalla vaan oppii tulevaa varten.

Tajusin tossa yks päivä et kuinka typerä oon ollu, mä niin vannoin ja lupasin itelleni etten kuse omii asioita et pystyisin järkevästi olemaan ja elämään, mut sit tää ajatus et 'kyll mä pärjään, teen sitten myöhemmin näin' kusee koska sit ku tulee se 'myöhemmin' niin tajuukin ettei voi korjata asioita, ois vaa pitäny alusta asti tehdä niinku olin aatellu. Ja ei tässä mikään hengen hätä ole, eikä mitään hirveen isoo juttuu oo sattunu, pieni kömmähdys vaan, mä vaan suurentelen sitä liikaa mut positiivisesti ajateltuna opin virheestäni enkä tee sitä enään uudestaan.

Oon niin onnellinen et mulla on ihania ihmisiä ympärilläni ja ilman niitä en jaksais, ne tukee muo pelkästääm olemalla siinä vieressä ja mulle tulee niin hyvä fiilis ku voin auttaa niitä. Muutama uus ystävä o viel lisää tullu ja se on tosi ihanaa ku voi tutustuu sellasiin ihmisiin jotka oikeesti on ihmisinä niin ihania ja ihania. Kyllä, toistan ihanaa sanaa koska en löydä parempaa sanaa kuvamaan niitä rakkaita ihmisiä joita mun elämässä tällä hetkellä on. En voi kyllin kiittää teitä.

Tiedänpähän ainakin täll hetkel et oon ihan oikeella alalla ja oon elämäs menos ihan oikeseen suuntaan kaikin puolin, mä osaan nauttii vihdoin ja viimein elämästä ja ei voi muuta sanoa ku et ne vaikeimmat ajat mitä mulla oli niin on vaan opettanu muo ihmisenä ja joka päivä sitä muutenki tulee opittua kaikkee uutta.

Mulla ei oikeastaan vois asiat paremmin olla, ne on täll hetkel tosi hyvin vaikka päässä välillä tuntuu et hajoon ihan totaalisesti enkä tiiä mikä on ja se tekee siitä vielä pahemman, se ehkä täs onki mun ongelmana ku en tiedä mikä on ku meinaa hajota. Välil koulussaki tuntuu kesken päivän et ei jaksa ei pysty mut sit on se yks ihana ihminen siellä mun kanssa joka muistuttaa muo pelkästään olemalla siellä et miks oon täällä ja miks jaksan. Mitään vakavaa ei kai oo, en oo siit varma mut kai se menneisyys painaa pääl taas. On kai vaan joku kausi taas ku ei mistää meinaa tulla mitään. En vaan ymmärrä miks, koska kaikki on hyvin ja oon onnellinen ja kerranki mulla onnistuu moniki asia, tietämättömyys ja epävarmuus on vaikeeta.

Pitäis taas vaihteeks useemmin kirjotella tänne, kun sekin auttaa jollakin tavalla näitten ajatusten kanssa vaikken niitä kaikkea saa tähän laitettua.

Kiitos ja kumarrus teille rakkaille ihmisille <3

13.3.2013

Aattelin vaihteeks taas kirjoitella siitä mitäs mulle kuuluu. Tällä viikolla mulla ei oo kouluakaan ollu ku yhden ainoan päivän, kyllä on välillä tosi rankkaa olla opiskelija.

Koulussa menee ihan hyvin et oon saanu rästit hoidettua et tänää yrittäisin tehdä viel yhden tehtävän joka pitäis tällä viikolla olla valmis? Ja sit viel pitäis ommella käsinukke valmiiks ku en millään ole halunnu sitä koulussa tehdä ku aina sanonu et mulla on ompelukone kotona.. Voisin ottaa itteäni niskasta kiinni ja tehdä sen nyt kerralla valmiiksi ku siinä ei edes kauaa mene. Muutenkin oon kaveriani auttanu tekemään mekkoa ja on itelleen jotenki tullu taas se ompelu inspiraatio mut en kumminkaa ole saanu mitään aikaseks.

Kävin myöskin Turussa taas käymässä viikonloppuna ja oli se kyll ihanaa nähdä omaa perhettä ja niitä pikkusia karvapalloja vaikka ahdisti taas koko viikon se tietämys et meen Turkuun käymään. En sit tiiä mikä siinä on ku aina ahdistaa ja ärsyttää vaikka tiiän et mulla on siellä kivaa ja muuta. Sit aina valitan kavereille et ahistaa ja ahistaa ja kaikkee, ihan varmaan niilläkin menee pian hermo ku oon koko aika valittamas aina ku tiiän et meen taas Turkuun. No nyt ei ainakaan pitäis olla mitään tiedos ja voisin yrittää olla ahdistumasta siitä. Kai se on sitä ku en voi olla oma itteni vanhempien kans ja ei oo sitä omaa rauhaa ja niin pois päin. Sit viel sain tietää et mun pikkuveli joka on muo viis vuotta nuorempi on 181cm pitkä ja kuulemma kasvaa vielä.. huhhuh siit tulee viel tosi pitkä mies jonaki kauniina päivänä!

Oon myöskin riidelly yhen kaverin kanssa aika rankasti ja oon yrittäny nyt vihdoin ottaa siitä etäisyyttä ja puhuttiin me eilen puhelimessa ja se tais vihdoin tajuta et tarviin siltä tilaa, en oo enää se sama ihminen ku vuos sitten. Oon muuttunu vuodessa paljon ja tän kolmen kuukauden aikana viel enemmän. Asiat on muuttunu, minä olen muuttunu, mun ympäristö on muuttunu ja oikeastaan kaikki. Oon kyllä aika tyytyväinen tähän tilanteeseen, ei mulla vois paremmin asiat olla oikeastaan, kaikki on nyt todella hyvin.

Oon myöskin tosi onnellinen, ehkä liiankin koska pieni pelko kalvaa muo et nyt ku kerranki oon onnellinen ja tyytyväinen niin kaikki kaatuu taas pian päälle? Oon yrittäny sysätä sen ajatuksen pois, koska mä voin ite pilata kaiken ajattelemalla tolleen. Nyt vaan kaikki näyttää niin hyvältä ja asiat on niin hyvin, voisin toki onnellisempi olla mut oon todella tyytyväinen tähän tilanteeseen mikä mulla nyt on. Tä on niin ihanaa ja todella outoa ku kaikki on suht hyvin, en oo tottunu tähän että mulla menee hyvin, ettei olis oikestaan mitään huonoo.
Tottakai olis viel paljonkin parantamisen varaa mut pikku hiljaa hyvää tulee eikö?

Ehkäpä rupeen nyt ompelee sitä käsinukkea valmiiks kun mulla olis tässä tunti aikaa ennen ku kaveri tulee mun luo. Sekin on niin ihana ihminen ja oikeastaan yks syy siihen miks mulla menee hyvin, me ollaan jotenkin niin samanlaisia mut silti täysin erilaisia, hyvähän se vaan on et sitä erillaisuuttakin löytyy. Mut tätä ihmistä voin kiittää siitä etten oo yksin jäänyt ja et se on auttanu muo tosi paljon vaikkei se sitä ite välttämättä tiedä kuinka paljon. Kiitos siitä <3

Kiitos hei ja näkemiin!

here again!

Tulihan se hiihtolomakin vietettyä! turus olin viikon ja viikonlopun ehtisin olee kotona ennen ku takasin koulunpenkille pääsin :D Oli kyll vaikeuksii nousta aamulla sängystä ja yleensäkin istua siellä koulussa ku ei oo viikkoon tottunut! NO mut arki koittaa ja opiskelu jatkuu iloisin mielin! Nautin joka hetkestä vaikkei aina siltä vaikuta, kaikki ei aina oo kiinnostavaa mut silti haluu oppii.

Turussa tuli nähtyä perhettä (lukuun ottamatta veljeäni jonka unohdin enkä pääse siitä vielä yli!) kavereita ja tietenkin mun oman kultivauvan, Turbon ihanaisen kissani :) ja tietenki toisen karvapallon Kolumbuksen :) kakkosvaihe autokoulusta tuli suoritettua ja enää puuttuu lasku siitä ja thats it! Kaikkee tuli tehtyy enemmän tai vähemmän ja oli siel loppujen lopuks ihan mukavaa ja oli oikeesti ihana nähdä niitä ihmisiä.

Takasin tullessani oli vähän miettimist ja sitä omaa rauhaa ja aikaa. En voi tosin vieläkään uskoa että asun omassa kämpässä yksin! Se on viel niin epätodellista et huhhuh ja lauantai olikin iha outoo ku ei ollu kissoi hyörimäs jalois tai ketää ihmist kenel puhuu, tosi outoo oli. Mut ihanaa tä silti on :)

Tänää oli kyll tosi mahtia ottaa vähä rennosti tossa koulupäivän jälkeen, ihana kylpy ja sen jälkeen kuppi kahvia ja hetken oleskelu hiljaisuudessa, ai että oli ihana fiilis sen jälkeen! Voisin useemmin keskittyy tälläsiin pikkuhetkiin!

Paljon on tullut ajateltua taas viime aikoina kaikenlaista omaan elämään liittyen, kuten se että oon muuttunut ihmisenä sen jälkeen kun muutin pois turusta, oon itsenäistyny ja hiljalleen löytäny sen oman tahdon enkä enää suostu menemään muitten pillin mukaan. Huomaan kyllä et heti ku oon alottanu taas tän 'menen oman tahtoni mukaan' elämisen nii on kyll siitä paskaakin seurannut mut mikäs siinä, tiedänpähän mikä on asioiden laita, kerran näin tapahtuu. Mun mielest se on vaa ihanaa jos täll kertaa kans pysyisin omana ittenäni enkä menis kenenkään pillin mukaan, pysyis se oma tahto ja niinpois päin. Paljon oon saanu kärsiä siitä kun teen kaiken miellytääkseni muita ihmisiä jottei heille tulis paha oloa jotta heidän suunnitelmat ei sotkeentuis. Voivoi en tosiaan tajua miten oon antanu ton kaiken tapahtua, miten mä oon sen sallinu? Nyt ku mietin niin tulee ihan typerä olo sen takia ja sit taas pelkään et kaikki tapahtuu uudestaan, silleen en kyll nää mitään merkkei siihen suuntaan et olis, paremminki asiat alkaa hiljalleen kääntyy parempaan suuntaan! Ja siihen tarvitaankin paljon muutoksia joista kaikki tutut ei tule pitämään mut omapahan on elämäni.

 En jaksais enää tehä asioita muiden mieliks, mun mielest on jo aika ottaa itse ohjat käsiin ja mennä oman pään mukaan! Välil vaa tuntuu ettei kaikki sitä ymmärrä, et se ois ihan liian hankalaa tajuta et on omia juttuja joihin kaikki ei oo osallisena. Ärsyttää vaan niin paljon kun jotkut ei vaan sitä ymmärrä, miten voi olla niin hankalaa?

Pää olis taas kerran niin paljon täynnä kaikkea ku haluis kirjottaa ja setvii mut ulos en saa, jotain koitin raapustaa mut ei, ei taida tällä kertaa tulla taas paljon mitään kun pinnalta vaan jotain.

Mun mielestä tä kuva on tosi hyvin kirjotettu! Ja voin niin samastua tähän ja voisin tosiaan ottaa opikseni.

Taidanpi vaa mennä nukkumaan ja herätä vähän ajoissa ennen koulua jos sielt sais irti vähän enemmän, tosin me tehdään käsinukkea niin aika terapeuttista ku ei tarvi keskittyy silleen mut kumminki tarvii :D

am I alone?

vierähätny taas mukavasti viikot eteenpäin!

Ihanaa ku on tutustunu uusiin ihmisiin ja alkanu oppia tuntemaan niitä ja viettäny aikaa kans ja hauskaa ollut. Ihanaa on myös ollu tä oma aika jonka olen saanut viettää itseni kanssa ja tehny mitä lystää! Hiljalleen oon ottanu senkin ajan tarkemmin huomioon ja tehny jotain hyödyllistäki kun vaan maannu kotona koulun jälkeen, koska sitä oon tehny liikaa.

Muutin tossa välissä eli JEEE SAIN KÄMPÄN! siit on nyt yli viikko, tosi ihanaa et sain nyt oman kämpän ja perjaattees tästä sitten alkaa hiljalleen tä kunnon opiskelu elämä ja yksin asuminen ja itsensä ettiminen ja niin pois päin.

Oon myöskin huomannu sen et miten kaipaan sitä omaa aikaa, et vaan olen tai teen mitä ite haluan yksikseni, oon tainu tarvita sitä jo kauan mutten oo vaa tajunnu et yksin on joskus hyvä olla, oikestaan todella ihanaa.

Mutta vaan joskus ei aina, sillon ku kaipaan omaa rauhaa tuntuu et kaikki pukkaa pääl, kaikki haluaa jotain kaikki tulee puhuu kaikki tarvii muo, sitku joskus haluaisin seuraa nii yhtäkkii ei oo ketää? miks?
Sitten ku minä tarviin jonkun joka kuuntelis ei oo ketää, tuntuu et mä oon ainoo joka on aina paikal, kuuntelemas, auttamas, tukemas ja tarjoamas jonku näköst suojaa. Välillä tuntuu et oon oikeesti hukassa, mulla ei oo ketään joka kuuntelis tai sitten on mut ei ketään kenelle osaisin puhua, ärsyttää suunnattomasti pitää kaikki sisällä. Mitään päiväkirjaa en ala raapustelee koska siit ei oo mulle hyötyä, haluan puhua, haluan et joku kuuntelis muo, joku joka osais..joku joka sais mut puhumaan.

Oon varmaan oikeesti tosi yksinäinen ihminen, vaikka mulla on kavereita, mulla on ystäviä ja ihania sellaisia mutta kukaan ei ole, oikeesti ei kukaan ole sellanen kenelle voin tost nois vaan mennä puhumaan mitä mun päässä ajattelen joka päivä. Johtuu ihan musta etten uskalla enään avautua, en uskalla enää puhua, kuuntelen mielummin mut silti kaipaan sitä jotakuta joka kuuntelis. Kaikki johtuu siitä että oon menettäny luottamuksen niin monta kertaa etten enää uskalla, sulekudun mielummi ku avaudun, en enää uskalla. Se on menny näin vaikeeks ja en tykkää siitä yhtään. En halua mitään ammatti apua tai mitään muutakaan, haluun vaan ystävän kenen kanssa puhua, joka kuuntelis, joka olis siinä vierellä, mut eipä ole enkä tiedä kauan menee et saan sellasen tai oikeastaan uskallan luottaa taas ihmisiin kunnolla tietyissä asioissa.

Välillä on vaan niin törkeen tuskane olo etten tiedä mitä tehdä tai mihin mennä tai mitään, monesti yritän sen olon hukuttaa johonkin, tekemällä jotain, keksimällä jotain muuta ajateltavaa mut aina se kostautuu.

En tiedä lukeeko kukaan tätä blogia edes, saako kukaa ees koskaan tietää miltä musta oikeesti tuntuu ku en sitä uskalla enkä pysty ääneen sanomaan..

 UnsraW ~Alive~

What I have to say?

huh! kolmas viikko menossa jo! kyll tä aika menee ihan hurjan nopeasti! ekalla viikonlopulla Noora tuli tänne ja täs tokalla mä menin käymään Turussa. Tuli sitä bailattua ja oltua kavereiden kanssa ja nähtyy vanhempiaki, sinne en kyll takas ihan heti halua, en tiiä, jotenkin ei vaan tuntunut siltä et haluaisin jäädä. Tosi kivaa oli ja hauskaa ja ihanaa mut siltikin, oli pieni sellane fiilis et ei nappaa oikee.

Porissa on tullut viihdyttyä ja uusii tuttavuuksii tehnykki jo :) tai no eikai niit enää voi tuttaviksi sanoo kavereitahan ne on jo :)

Opiskelut o hyvi edenny ja paitsi et nyt jo huomaa et o vähä ollu tekemät läksyi kun tehdään portfolio ja sitä tarkastetaa aina tiettyjen viikkojen välei nii ny ei oo tehty ja huomen on eka tarkastus :D eikä oo mitään tehty siihe :D hyi muo!

Mut tosiaan joo, tykkään mun luokasta tosi paljon! siel on ihania ihmisiä ja ihanaa päästä keskustelemaan ja kuulemaan eri ihmisten mielipiteitä! Meill on tosi hyvä ryhmähenki vaikka huomaa jo miten luokka on jakaantunut omiin porukkoihinsa mut silti! Me pystytään tekemään kaikkien kanssa töitä ja kukaan ei jää ulkopuolelle. Varmaan suurin vaikutus on meijän alavalinta ja kans se et minkä ikäst porukkaa mun luokalla on, en nyt sano et kaikki ois jotai super aikuisia tai mitään sen sellast. Odotan innol joka aamu kouluunmenoo vaik kui väsyttäis ja ei kiinnostaisi mut se porukka vaan mikä siel on nii en haluis jäädä paitsi mistään! Opiskelu on kivaa, aiheet on mielenkiintosii ja mikä tärkeint ainaki mun mielest se porukka siel on aivan mahtava, ne kenen kans oon tekemisis, aivan ihania joka ikinen siellä.

Muo kyllä hämmentää että miten voin olla näin iloinen ja onnellinen ja innossani ja viikkoja ja kouluakin ollu vasta kaksi ja kolmas menossa, kai sitä vaan nopeesti tottuu ja soveltuu siihen ympärillä olevaan ympäristöön. Koen kyllä muuttuneeni ihmisenä jotenkin, en vaan vielä tiedä millä tavalla tai en oo oikeastaan varma, mut sit taas ihan hienoo. En kadu mitään mitä oon tähän päivään asti tehnyt, joitakin asioita muuttaisin rankallain kädellä mut sit taas missä mä olisin ja millainen olisin jos en olisi kaikkea kokenut?

Mut mä jään pohdiskelemaan näitä asioita ja koitan valmistautuu huomista koulupäivää varten! ja koitan saada sitä porfolioo eteenpäin :D

New year!

Näinhän se uusi vuosi sit tuli ja meni ja tässä sitä istutaan Porissa yksin!  Huomen ois eka koulupäivä ja vähä jänskättää et mites siellä~

Koko päivän tänää purannu laatikoit ja tehny sitä ja tätä ja tota ja ny loppu illast ettiny parempaa kämppää itelleni :D Hirveen kiire saada sellane!  Mut kaikki aikanaan :)

Nyt jo hirveen ikävä parii ihmist ja en oo ees yhtä yötä ollu, kyll tä muuttaminen ja itsenäistyminen ja aikuistuminen on ihan hirveetä voin sanoa kyllä. Asia ois ihan täysin eri jos oisin Turussa pysyny mut Poriin tulin :D

Mut nyt on päivän urakat tehty ja huomenna alkaa kämppä metsästys, koulun alottaminen ja lisää tavaroiden purkamista :D loppu illan otan nyt chillisti ja kattelen tvt rauhas :)